1.9. treenit ja ajankohtainen
Ulvilan Taekwondo on toiminut paikkakunnalla rekisteröitynä yhdistyksenä aina vuodesta 1995 asti ja kuulumme Suomen Taekwondoliittoon.
Toimintamme käsittää itsepuolustustaitojen kehittämisen lisäksi yleistä liikunnallista aktiviteettia, jota jokainen voi harrastaa kykyjensä ja halujensa mukaisesti. Kesällä harjoitukset järjestetään ulkona, joten toiminta on ympärivuotista.
Taekwondossa voi myös kilpailla, mutta me olemme erikoistuneet lähinnä lapsien ja nuorten laadukkaaseen harrastamiseen ja kuntoiluun. Mukaan pääsee jo alle 10-vuotiaana. Harrastajien ikärakenne onkin juuri nyt varsin nuorta, mutta myös aikuisten kuntoilukurssi voidaan luoda tarvittaessa.
Katso sivujen kaikki osiot saadaksesi hyvää tietoa lajin harrastamisesta ja seuran toiminnasta. Myös jo mukana olevien kannattaa pysyä ajan tasalla seuraamalla sivujen tapahtumia.